Brysselin mielenosoitus kärjistyi yhteenotoiksi

Kuvituskuva Brysselin mielenosoituksesta ja poliiseista

Belgian pääkaupungissa Brysselissä on lauantaina 17. lokakuuta järjestetty mielenosoitus joka kärjistyi mellakaksi. Poliisi joutui käyttämään vesitykkiä ja kyynelkaasua väkijoukon hajottamiseen.

Brysseliin kokoontui lauantaina satoja mielenosoittajia. The Brussels Timesin mukaan osallistujia oli arviolta 500–600.

Tilanne kärjistyi hieman ennen kello yhtä iltapäivällä Brysselin eteläisen rautatieaseman läheisyydessä. Osa mielenosoittajista käytti rakennustyömaa-aitoja edetessään kohti poliiseja ja heitti poliiseja erilaisilla esineillä.

Levottomuuksien aikana auto kaadettiin katolleen, roskasäiliöitä sytytettiin tuleen ja rakennuksia sekä muuta omaisuutta vahingoitettiin.

Mielenosoittajien joukossa antifasistisia aktivisteja

The Brussels Timesin mukaan mielenosoittajat olivat pääasiassa antifasistisia aktivisteja, eikä tämä liity edellisten viikkojen mielenosoituksiin Ranskassa ja Belgiassa. Mutta aikaisemmat tapahtumat ovat ainakin voineet kiihdyttää mielenosoituksia ja mellakoita.

Joidenkin lähteiden mukaan tässä olisi opiskelijajärjestöt protestoineet nousevia opiskelukustannuksia vastaan sekä uudistuksia, joiden pelätään heikentävän korkeakoulutuksen saatavuutta.

Belgian sisäministeri Bernard Quintin tuomitsi väkivaltaisuudet ja ilmoitti viranomaisten käyttävän tarvittavia keinoja järjestyksen palauttamiseksi.


Lähteet:


Asiasanomat · Indie-uutisia. Riippumattomasti.

Discover more from ASIASANOMAT

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading